Charity starts at home

Mä joskus sivulauseessa ehkä lupasin ottaa kantaa eläinten oikeuksiin tämän blogin kautta. Olen nimittäin huomannut, että Suomessa on viimeaikoina kohkattu Romanian koirista enemmän kuin Korkeasaaren paviaaneista aikoinaan. Kerrottakoon heti aluksi, että pointtini on seuraava: mitä (lemmikki)eläinten oikeuksiin tulee, suomalaisten tulisi ensisijaisesti huolehtia niistä Suomessa ja erityisesti lopettaa koirien "pelastaminen" Suomeen maista, jotka voidaan ainakin joltakin osin laskea kehitysmaihin. Suomessa on kyllä ihan riittävästi ongelmia sillä saralla; pentutehtailua, heitteillejättöjä yms. Jos olet eri mieltä asiasta niin kehotan jatkamaan lukemista. Tässä on vähän näkökulmaa koirien todellisuudesta kehitysmaassa. Myönnettäköön, että Romania ei ole samassa mittakaavassa kehitysmaa kuin esim. Nepal, mutta ongelmat on silti samankaltaiset. Koettakaa hyvät ihmiset ymmärtää, että yhteiskunta, joka rämpii siellä Maslow'n tarvehierarkian ensimmäisellä portaalla, ei yksinkertaisesti vielä pysty huolehtimaan eläimistä sillä tasolla, mitä me pidämme tarpeellisena. Ja tämä koskee sekä lemmikkejä että kotitalouseläimiä. Ihan ensimmäiseksi kannattaisi huolehtia kotitalouseläimien hyvinvoinnista, koska sillä on suora yhteys ihmisten hyvinvointiin ravinnon kautta.

Valitettava todellisuus on, että katukoirat eivät ole herttaisia karvakuonoja, jotka vaan pesun ja karanteenin jälkeen muuttuvat kuin taikaiskusta hellyyttäviksi perheen lemmikeiksi. Katukoirat ovat aliravittuja ja sairaita. Lisäksi mm. sisäsiittoisuuden takia monilla koirilla on erinäköisiä raajojen ja selkärangan epämuodostumia. Sairauksia löytyy rabieksesta erilaisiin loisiin. Ja yli 90 % ihmisten rabiestartunnoista saadaan tautia sairastavilta koirilta, joten on ihan syytäkin miettiä, tarvitaanko kehittyvässä maailmassa miljardeja katukoiria. Rabiesta kantavat koirat kun vielä asustelevat enimmäkseen siellä missä ihmisillä ei ole mahdollisuutta päästä lääkäriin. Lisäksi on puuttuvia tai vammautuneita raajoja, puuttuvia silmiä ja märkiviä haavoja ja ulostyöntyviä suolia. Minkälainen ihminen ei tällaisen koiran nähdessään ensimmäiseksi ajattele, että ainut oikea tapa on mahdollisimman nopea ja kivuton lopettaminen? Kärsivän eläimen kärsimysten pitkittäminen "pelastamisen" varjolla on hurskastelua ja egotrippailua pahimmasta päästä.

Kun ihmiset "pelastaa" näitä koiria lopettamiselta, niin miettiikö kukaan, että miltä ne pelastetaan ja mihin ne pelastetaan? Se, että joku paikallinen adoptoi koiran, ei todellakaan tarkoita sitä, että koira välttämättä saisi hyvän elämän. Vuokraisännällämme on lemmikkikoira, jota vaivaa jonkinsortin loiset ja kirput. Ravinto on lähinnä riisiä ja keksejä ja vettä ei tarjolla kuin silloin tällöin, vaikka olisi 35 astetta lämmintä eikä edes varjoa. Ja ei millään pahalla, mutta koirien adoptoiminen Suomeen on vielä järjettömämpää, vaikka tarkoitusperät olisivat kuinka hyvät. Kehittyvistä maista tuodut katukoirat ovat terveysriski. Ja on erittäin naiivia luulla, etteikö katukoirien adoptoimisessa joku olisi nähnyt mahdollisuutta bisnekselle. Suomessa kun löytyy edelleen ihmisiä, jotka ottaa koiranpennun pentutehtailijalta ajatuksena, että "mä pelastan sen pennun". Joo, ja samalla luot markkinat kyseiselle toiminnalle.

Romanian koirien tilanteeseen liittyen eräs vihreä poliitikko, Johanna Sumuvuori, otti kantaa, että katukoirien lopettamisen sijaan pitäisi tehdä pitkäkestoisempia ratkaisuja ja ottaa käyttöön laaja sterilisaatio- ja rokotusohjelma. Voi hyvä helvetti sentään. Johanna voisi laskeutua sieltä Sumuvuoreltaan takaisin todellisuuteen. Minä pidän Suomea erittäin järjestaytyneenä maana kaikin puolin, joskus jopa liiankin. Ja silti Suomen kaikkia koiria ja kissoja ei ole rokotettu. Ei, vaikka rahastakaan se ei ole meillä kiinni. Millä helvetillä maassa, joka on epäjärjestäytynyt, korruptoitunut ja jossa mietitään vielä miten saataisiin ihmisille riittävästi ruokaa, vettä ja edes peruskoulutusta, järjestetään kattava sterilisaatio- ja rokotusohjelma miljoonille koirille? Pelastetaan koirat Ry:n sivuilla arvio Romanian koirien määrästä vaihtelee 2-5 miljoonan välillä! Miten tähän toimintaan löytyisi taloudelliset ja henkilöresurssit? Ja mitäs sitten kun kaikki koirat olisi steriloitu ja rokotettu? Järjestyisikö niille kaikille jostain koti? Muuttuisiko samalla ihmisten asenne maagisesti niin, ettei koiria enää potkittaisi ja kivitettäisi? Rohkenen epäillä.

Kerronpa teille esimerkin, millä tasolla eläinlääketiede on täällä. Täkäläisessä eläinsairaalassa parvovirusripulista kärsiviä koiranpentuja "hoidettiin" pitämällä ne häkeissä. Verta ripuloivat koiranpennut pienessä häkissä ulkona auringossa. Ei nesteytystä, ei edes varjoa ja tämä oli siis eläinsairaala. Todennäköisesti koiranpennut menehtyivät, voi vaan toivoa, että nopeasti. Eikö olisi kuitenkin ollut kaikkien kannalta parempi, jos sen kidutuksen, jota myös hoidoksi kutsutaan, sijaan loppu olisi tullut nopeasti? Ja tietenkin on tärkeää pitkällä tähtäimellä kehittää eläinlääketieteen tasoa ja ylipäätään eläinten kunnollista kohtelua. Mutta ne muutokset tapahtuvat niin hitaasti, että se ei auta tällä hetkellä kärsivää koiranpentua.

Yhdestä asiasta olen samaa mieltä koira-aktivistien kanssa. Lopettaminen ei saisi olla julmaa tappamista, vaan asiallista, nopeaa ja kivutonta lopettamista, jonka jälkeen ruumis hävitettäisiin asianmukaisesti tautien leviämisen ehkäisemiseksi. Voisiko tässä olla vähän realistisempi tavoite, jos nyt välttämättä halutaan puuttua Romanian tai minkään muunkaan valtion katukoira-asioihin? Ja onko näillä aktivisteilla mennyt ihan ohi se, että myös Suomessa talteenotettu eläin voidaan lopettaa 15 päivän säilytyksen jälkeen? Miksi kukaan ei elämöi tästä? Minä en perkele ymmärrä!

Charity starts at home. Voi tietysti kuulostaa jeesustelulta kehitysyhteistyötä tekevältä henkilöltä, mutta ainakin minulla on näkökulmaa aiheeseen. Jos on tarvetta auttaa eläimiä, niin tässä on linkki Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton sivuille, jonka kautta pääsee paikallisyhdistysten sivuille. Paikallisyhdistysten sivuilta löytyy uutta kotia etsiviä eläimiä ja siellä voi myös tarjota kodin eläimelle. Tässä asiassa ei todellakaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

www.sey.fi

Suvituuli

I'll be post-feminist in post-patriarchy

Päätin tässä aikani kuluksi vähän selvittää teille ja myönnän että vähän itsellenikin, että mihinkäs mä oikeestaan olinkaan menossa. Ööh, Nepaliin... siis noin 28 miljoonan asukkaan demokraattiseen tasavaltaan, jossa on noin 100 eri etnistä ryhmää ja jossa puhutaan lähes yhtä montaa eri kieltä. Siellä sijaitsee kahdeksan maailman neljästätoista yli 8000 metrin huipusta ja yhteistä rajaa on Kiinan ja Intian kanssa. Eli kulttuuria ja maisemia löytyy, mut sit on se toinen puoli. BKT per capita (2012) noin 1300 USD kertoo jo jotain (Suomessa noin 40000).

Nepalin projektin tavoitteena on Devichaurin alueen kehittäminen monellakin osa-alueella, kuten sanitaatio, vesihuolto ja tietysti tulonhankinta, johon metsät liittyy ja sitten: TADAA! Naisten aseman parantaminen. Lempiaiheeni. Achtung babe, seuraa paasausta tasa-arvosta. Tästä saan nimittäin hyvän aasinsillan tosielämän tapahtumiin ihan täällä Suomessa.

Tapahtui eräänä päivänä, että meidän kouluun saapui puhumaan eräs nainen eräästä eteläsavolaisesta puunkorjuuyrityksestä. Bliblablibla saimme kuulla hänen työstään ja useaan otteeseen hän muisti mainita, kuinka hän on yrityksen ainut naistyöntekijä. Eräs opiskelija sitten kysyi häneltä, että onko sillä asialla jotain merkitystä. Ja nyt seuraa tarinan "opetus". Kyseinen naishenkilö vastasi, että hän on aina ollut vain miesvaltaisissa opiskelu-/työpaikoissa ja että ei voisi kuvitellakaan koskaan työskentelevänsä JOITTENKIN AKKOJEN kanssa, koska se olisi ihan kauheeta. No vittu jee. Että sulla ei siis ole kokemusta asiasta, mutta olet silti sitä mieltä, että kaikki naiset on ihan karseita työkavereita? Ymmärsinkö oikein? Kyllä vain. Oli melko hehkeää istua siinä kuuntelemassa sitä sontaa, koska yhtä hyvin se olisi voinut sanoa niille kaikille kahdellekymmenelle miesopiskelijalle, että te olette hyviä tyyppejä, mutta te kaksi siellä (allekirjoittanut ja Vaimoke); hyi saatana.

Maailma on täynnä epätasa-arvoa. Feminismi tarkoittaa sitä, että pyritään kohti tasa-arvoa. Yhdeksän kertaa kymmenestä se tarkoittaa naisten aseman parantamista, mutta toisinaan myös miesten, mietipä vaikkapa huoltajuusasioita. Ja nyt seuraa tarinan todellinen opetus. Meillä on tasa-arvon suhteen asiat ihan hyvin. Ja ihan vitun hyvin jos vertaa esimerkiksi Nepaliin. Mutta kun se ihan hyvin ei riitä ja on täysin idioottimaista verrata yhtään mihinkään. On Nepalissakin varmaan hyvin asiat, jos vertaa Saudi-Arabiaan ja Ceaușescukin oli mukava, jos vertaa Hitleriin... Paras tapa edistää tasa-arvoa maapallon toisella puolella on edistää sitä siellä, missä itse on. Meidän taantuminen ei auta nepalilaisia, eikä ketään muutakaan. Joten siskot ja veljet, mitäpä jos oltais ihan vaan ihmisiä? Ja ihmisiksi.

Ja lopuksi ystäväni Setämiehen sanoin, kun olin ottanut taas hirveet kuumat aiheesta: "Rauhotu feministi nyt." Nyt mä rauhotun. Kunnes taas kiihdyn.

Suvituuli (The mamujahyysääväviherpiiperöfemmari)

"Like the way I am free, going places, being things I wanna be..."

Minäkin kun muutkin... perustin blogin jakaakseni teidän kanssanne, hyvät ystävät (ja ehkä muutkin, koska tää on avoin) fiiliksiäni Nepalista. Jossa siis tulen työskentelemään ja kirjoittamaan opinnäytetyötäni helmikuun alusta kesäkuun loppuun. Lähtöön on siis vielä aikaa noin kuukausi eli paljon tai ihan helvetin vähän, riippuu näkökulmasta. Siinä mielessä vähän, että seuraavan kolmen viikon aikana mun pitäis jotenkin kärvistellä koko kevään opinnot kasaan, tehdä töitä ja varmaan vähän valmistautua itse lähtöön, mikä tällä hetkellä tuntuu y-li-voi-mai-sel-ta. Toisaalta taas odottavan aika on tunnetusti pitkä.

Teille ei-niin-tutuille voin valaista, että opiskelen metsätaloutta ja työkuviot Nepalissa liittyy yhteisömetsiin ja metsien monikäytön kehittämiseen osana kehitysyhteistyöprojektia, jota lupaan avata vähän lisää jossain vaiheessa. Ja saatte kuulla myös mun matkaseuralaisestani Leenasta eli P. Ullasta eli Pullasta, soon-to-be oikeasta insinööristä, joka on muuten kotosin Länsi-Suomesta. Odotan kieli- ja kulttuurikylpyä siltä taholta, (ihan niinkun siinä itse Nepalissa olis tarpeeksi sitä lajia.) Onneks Pullalla on kokemusta itäsuomalaisista ja eläimistä, joten ehkä se pystyy jotenkin ymmärtämään mua.

Viime päivät on muuten kulunu tiiviisti sellasen riemun parissa kun apurahojen hakemisessa. Odotukset ei ole kovin korkealla, mutta Saku Koivun sanoin: ei se ole tyhmä joka pyytää. Mutta se on kuulkaa riemukasta hommaa yrittää perustella joukolle ihmisiä, jota et ole koskaan nähnyt, miksi niitten pitäis antaa sulle rahaa. Ja kun perusteluksi ei riitä yleinen persaukisuus. Jännä. Mutta ehdottomasti tärkeintä on uskoa omaan asiaansa ja mullahan sitä riittää, vaikka rippikoulustakaan eivät meinanneet päästää läpi.

Yhden apurahan mä jo sainkin. Juttuhan menee näin: Mulla on 2,5 vanha passi, joka vuoden jälkeen ilmestyi täyteen punaisia pisteitä. No minähän marssin poliisilaitokselle näyttämään sitä ja selitin, että ihan normaalissa olosuhteissa olen säilyttänyt ja käyttänyt ja nyt tämä on tämmönen. Vastaus oli tyly: omasta käytöstä johtuu, me emme ota mitään vastuuta ja oma on ongelmas eikä sitä varmasti lähetetä mihinkään tutkittavaksi. Lyhyt versio on, että väänsin asiasta noin vartin ja olisin varmaan menny sen lasin toiselle puolelle, jos se ei olis jotain paavinsuojelulasia. Lopputulos: saan ihan itse valita hankinko uuden passin (à 70 euroa kuvineen) vai "otanko riskin" että tää värivirheinen passi ei kelpaa jossain Istanbulissa! Avauduin aiheesta sitten Big Mamalle ja uhosin meneväni riskillä, koska olen yhteiskunnan terrorin uhri ja onhan mulla matkavakuutus. Vastaus: Hommaa se uus passi. Me annetaan sulle siihen apuraha. Pitänee varmaankin anoa apurahaa myös siihen sikarihumidoriin, missä sitä passia voi säilyttää turvallisesti.

Täältä tähän. Jatkan joskus. Mitään en lupaa.

Suvituuli