"Kuka hullu nyt pyöräilee ylämäkeen?"

Puolitoista kuukautta Nepalia takana ja tänä viikonloppuna olimme ensimmäistä kertaa kahden päivän minilomalla, jota myös viikonlopuksi kutsutaan. Tai Suomessa kutsutaan. Täällä tehdään kuusipäiväistä työviikkoa, joten ainut vapaapäivä on lauantai. Koska sunnuntai oli nepalilaisen uudenvuoden aatto, kukaan ei kuitenkaan tehnyt mitään, joten hetki oli otollinen livistämiseen.

Nagarkotiin on matkaa noin 25 kilsaa, josta noin viimeisen kymmenen kilometrin matkalla noustaan kilometri. Kuulostaa kivalta! Suomalaisen käsitys rentouttavasta viikonlopusta; 30 astetta lämmintä ja 25 kilsaa ylämäkeä. Pikachu ei nepalina voinut ymmärtää, miksi joku haluaisi pyöräillä ylämäkeen, kun alamäkeen meneminen on niin paljon helpompaa. Niinpä. Tässä kiteytyy kulttuuriemme erot. Siinä saattaa myös olla osasyy siihen, miksi asiat joskus tapahtuu melkosella viiveellä: kun ketään ei huvita oikein tehdä mitään liian rasittavaa. En jaksanut alkaa selittää, miten musta on jollain sairaalla tavalla kiva pyöräillä kouluun 20 asteen pakkasessa, että kuinka voin olla tyytyväinen itseeni, kun säästin luontoa ja sain hyötyliikuntaa, vaikka olosuhteet oli vähemmän mairittelevat. Se olis voinu mennä kevyesti yli ymmärryksen.

Nagarkotin parasta antiahan on mahtavat maisemat Himalajalle. Muutenhan se on ihan vain tavallinen pikkuinen kylä. Himalajasta ei näkynyt vilaustakaan, sillä pilvet peitti näkymät kokonaan koko sen ajan kun me oltiin siellä. No ei se mitään, viikon päästä meitsi katselee niitä paljon lähempää (Annapurna baby!). Viikonloppu meni lähinnä hiljaisuudesta, yhdestä ansaitusta oluesta, sipseistä ja suklaasta nauttien, jotka on täällä todellisia ylellisyystarvikkeita. Tää buddhalaisuus varmaan on tarttuvaa, kun sitä ilmeisesti pystyy pysymään kohtuudessa. Kultainen keskitie ja sitä rataa. Seuraavassa laadultaan heikkoa kuvamateriaalia matkan varrelta.

Uskollinen ystävä ja peruseväät; mehua ja keksejä

Puolimatkan krouvi eli Nagarkot 11 km

Tätä katsellessahan tulee melkein ikävä Pieksämäkeä

Eminemille terveisiä että täältäkin saa chipsui ja olutta

Changunarayan

"Oy dude, ya sellin any corn here?"

Lopuksi mielikuvitusmatka mun elämään. Kuvittele, että juot mielelläsi hyvää kahvia ja et ole saanut päivään minkäänlaista kahvia. Menet paikkaan, joka mainostaa tarjoavansa hyvää paikallista luomukahvia. Tilaatte kaksi; yhden mustana ja yhden maidolla. Odotatte puoli tuntia. Pöytään tuodaan yksi kahvi ja kupissa maitoa. Kuluu kymmenen minuuttia ja tulee toinen kahvi. Maistat kahvia. Se on kamalinta myrkkyä mitä olen koskaan saanut. Ja sen tekemiseen on käytetty puoli tuntia. Huomaat, ettei oikeastaan vituta, vaan naurattaa. Tää on tämmöstä aina välillä.

Suvituuli

Om om om

Jos alkaisin jaaritella kaikista niistä hankaluuksista, joita kohtaan liittyen arkielämään ja työhön, jaaritus olisi pitkä ja tylsä. Eikä se kenellekään tulisi yllätyksenä, että kehittyvässä maassa on ongelmia. Kunhan ei lopullisesti sulje silmiään ongelmilta, voi hyvin suhtautua elämään nepalilaisella valoisuudella ja keskittyä kaikkeen hyvään.

1) Luonto. Need I say more? Jos yhtään tuntee ko. Suvituulihaukkaa, niin voi kuvitella sen pällistelyn ja huokailun määrän joka kerta kun nään jonkun kivan kasvin (kardemummakasvi, miettikää, siis kardemumma!), kivan eläimen (sakaali, siis miettikää, sakaali! SAKAALI!), lumihuippuiset vuoret (siis noi huiput on jumaliste 8 kilometriä korkeita, 8 KILOMETRIÄ) ja niin edelleen.

2) Ihmiset. Nepalit on ihan uskomattoman ystävällisiä olematta kuitenkaan tunkeilevia tai päällekäyviä. Pitkiä katseita kyllä saa, kun sattuu olemaan tämmönen transparente. Eräänkin kerran olin viettänyt pari tuntia tekemässä eroosionestosuunnitelmia devichourin miekkosten ja meidän buddha-insinöörin kansa ja noin kahden tunnin jälkeen mulle selvis, et ne oli pari tuntia miettiny, onko mun hiukset oikeesti tämmöset. Mut eivät ilenneet kysyä ihan heti.

3) Pyöräily. Ensinnäkin tän liikennekaaoksen keskellä pyöräily tuntuu turvallisemmalta kun Suomessa. Vauhdit ei ole yhtä kovia ja ihmiset havainnoi ja antaa tilaa. Toisin kun kotopuolessa, jossa pyöräilijöitä vihaavat sekä autoilijat että jalankulkijat ja hyvä ettei metsän eläimetkin. Toisekseen pyörällä pääsee pikkukylien takapihoille vuohien sekaan, peltojen läpi katselemaan papukaijoja ja seuraamaan jokapäiväisiä jumalienhyvittelymenoja aitiopaikalta. Kolmanneksi onhan se nyt ihan järjettömän siistiä rullailla Krishna-Harilla niin kovaa kun uskaltaa vuorenrinteiltä polkuja alas ja väistellä kanoja ja hanhia.

4) Jooga. Jos Buddha on syntynyt Nepalissa, niin tällä paikalla täytyy olla hyvä karma joogaamiseen. MOT. Jos mun pitäs antaa ihmiskunnalle yksi neuvo, niin se olisi: joogaa. Siinä laajemmassa merkityksessään, eli ei vain fyysisenä harjoituksena. May all beings everywhere be happy and free, Om peace, peace, perfect peace.

5) Kaikki järjestyy. No, ei ehkä ihan kaikki, mutta ainakaan ihmiset ei revi stressiä jostain ihan käsittämättömän naurettavista ensimmäisen maailman ongelmista. Esimerkki: työkaverimme Pikachun moottoripyörän avain katkesi virtalukkoon. Oli myöhä ja piti päästä kotiin. Sen sijaan, että tapahtunutta olisi seurannut puolen tunnin kiroaminen ja jatkotoimenpiteiden manaaminen ennakkoon, tilanne lähinnä huvitti. Hehe, siinä se nyt on, puolikas avain. Otetaan taksi ja korjataan se huomenna.

Subituuli