keskiviikko 5. helmikuuta 2014

I'll be post-feminist in post-patriarchy


Päätin tässä aikani kuluksi vähän selvittää teille ja myönnän että vähän itsellenikin, että mihinkäs mä oikeestaan olinkaan menossa. Ööh, Nepaliin... siis noin 28 miljoonan asukkaan demokraattiseen tasavaltaan, jossa on noin 100 eri etnistä ryhmää ja jossa puhutaan lähes yhtä montaa eri kieltä. Siellä sijaitsee kahdeksan maailman neljästätoista yli 8000 metrin huipusta ja yhteistä rajaa on Kiinan ja Intian kanssa. Eli kulttuuria ja maisemia löytyy, mut sit on se toinen puoli. BKT per capita (2012) noin 1300 USD kertoo jo jotain (Suomessa noin 40000).

Nepalin projektin tavoitteena on Devichaurin alueen kehittäminen monellakin osa-alueella, kuten sanitaatio, vesihuolto ja tietysti tulonhankinta, johon metsät liittyy ja sitten: TADAA! Naisten aseman parantaminen. Lempiaiheeni. Achtung babe, seuraa paasausta tasa-arvosta. Tästä saan nimittäin hyvän aasinsillan tosielämän tapahtumiin ihan täällä Suomessa.

Tapahtui eräänä päivänä, että meidän kouluun saapui puhumaan eräs nainen eräästä eteläsavolaisesta puunkorjuuyrityksestä. Bliblablibla saimme kuulla hänen työstään ja useaan otteeseen hän muisti mainita, kuinka hän on yrityksen ainut naistyöntekijä. Eräs opiskelija sitten kysyi häneltä, että onko sillä asialla jotain merkitystä. Ja nyt seuraa tarinan "opetus". Kyseinen naishenkilö vastasi, että hän on aina ollut vain miesvaltaisissa opiskelu-/työpaikoissa ja että ei voisi kuvitellakaan koskaan työskentelevänsä JOITTENKIN AKKOJEN kanssa, koska se olisi ihan kauheeta. No vittu jee. Että sulla ei siis ole kokemusta asiasta, mutta olet silti sitä mieltä, että kaikki naiset on ihan karseita työkavereita? Ymmärsinkö oikein? Kyllä vain. Oli melko hehkeää istua siinä kuuntelemassa sitä sontaa, koska yhtä hyvin se olisi voinut sanoa niille kaikille kahdellekymmenelle miesopiskelijalle, että te olette hyviä tyyppejä, mutta te kaksi siellä (allekirjoittanut ja Vaimoke); hyi saatana.

Maailma on täynnä epätasa-arvoa. Feminismi tarkoittaa sitä, että pyritään kohti tasa-arvoa. Yhdeksän kertaa kymmenestä se tarkoittaa naisten aseman parantamista, mutta toisinaan myös miesten, mietipä vaikkapa huoltajuusasioita. Ja nyt seuraa tarinan todellinen opetus. Meillä on tasa-arvon suhteen asiat ihan hyvin. Ja ihan vitun hyvin jos vertaa esimerkiksi Nepaliin. Mutta kun se ihan hyvin ei riitä ja on täysin idioottimaista verrata yhtään mihinkään. On Nepalissakin varmaan hyvin asiat, jos vertaa Saudi-Arabiaan ja Ceaușescukin oli mukava, jos vertaa Hitleriin... Paras tapa edistää tasa-arvoa maapallon toisella puolella on edistää sitä siellä, missä itse on. Meidän taantuminen ei auta nepalilaisia, eikä ketään muutakaan. Joten siskot ja veljet, mitäpä jos oltais ihan vaan ihmisiä? Ja ihmisiksi.

Ja lopuksi ystäväni Setämiehen sanoin, kun olin ottanut taas hirveet kuumat aiheesta: "Rauhotu feministi nyt." Nyt mä rauhotun. Kunnes taas kiihdyn.

Suvituuli (The mamujahyysääväviherpiiperöfemmari)

1 kommentti:

  1. Hyviä pointteja, hyvää settiä ja ennen muuta sivistynyttä ragea niistä jutuista, joista pitääkin vähän älähtää. Good job, sis! :)

    VastaaPoista