"This is kind of a public transport, but this is not a public transport"

Helsingistä Kathmanduun yhden pysähdyksen taktiikalla. Eli aikaisin lauantaiaamuna saavuimme Kathmanduun Turkish Airlinesin hitokseen isolla koneella, joka tuntui leijuvan tuossa laakson päällä aika pitkään, ennen kuin uskalsi laskeutua ihan hitokseen pienelle kiitoradalle. Meitä oltiin onneksi vastassa ja päästiin ihka oikealla autoilla tavaroinemme asunnolle. Se sijaitsee Kathmandun eteläpuolella Patanissa lähellä jotain järkyttävän vanhaa temppelialuetta. Myös meidän ikkunan alla on hindutemppeli. Tai siis sellanen tötterö, johon ihmiset tulee suorittamaan rituaalejaan, johon kuuluu mm. kellojen kalkatus ennen kuutta aamulla. Se rituaali on ehkä puja, mut en pistä päätäni pantiksi, on sen verran vielä tätä kielimuuria.

Parina ekana päivänä meillä oli tosiaan henkilökohtainen avustaja mukana matkassa, eli Santosh, joka on niin ikään tässä projektissa mukana. Hän sitten ystävällisesti kuskas meitä ympäri kyliä ja yritti selvittää vähän, että miten, missä ja milloin. Kun matkustimme ensimmäistä kertaa sellaisella minibussilla (lue: takaveto Hiace) hän selvitti meille tätä minibussisysteemiä näin: "This is kind of a public transport, but this is not a public transport." Eli siis virallisen epävirallista joukkoliikennettä. Tuli mieleen Jope Ruonansuun klassikko: kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen, pieneen Hiaceen, pieniä nepalilaisia... Heh heh.

Sunnuntai-iltana kapusimme tämän talomme yläkertaan, jossa asustelee Mister Mangal, eli vuokraisäntämme perheineen. Erityisen hupaisa on Herra Mangalin vaimo (eli hänen pääministerinsä), joka ei puhu englantia, mutta nepalia kyllä ja ihan pirun kovalla äänellä. Rouva pääministeri keittelee mielellään raksia eli riisipontikkaa parvekkeellaan ja on erittäin innokas tarjoamaan sitä kaikille ja myös juomaan sitä itse. Herra Mangalilta lääkäri on kuulemma kieltänyt alkoholin, mutta portviiniä ei kuulemma lasketa. Rouva pääministeri olisi halunnut raksinalliensa jälkeen vielä Herran portviiniä, mutta Herra Mangal ei antanut. Kuulemma tuntee vaimonsa... Mitä se sitten ikinä tarkoittaakin.

Sen verran on hehkutettava, että paikallinen ruoka on MIELENVIKASTA, kuten Pulla sanoisi. Siis hyvällä tavalla. Siis ihan pirun hyvää. Onneksi mä tykkään riisistä, linsseistä, chilistä ja vihanneksista. Myös vesipuhveli maistuu. Ja granaattiomenoita saa syödä niin paljon kun jaksaa.

Valitettavasti olen ollut laiska kuvaaja, kun kaikki energia on mennyt siihen, että alkaisi hahmottaa tätä uutta elinympäristöäni. Lupaan lisätä kuvamateriaalia, kunhan vähän jämistäydyn asian suhteen.

Savusumuisin terveisin

Suvituuli